29 elokuuta 2011

Lapsen digitaalinen jalanjälki - kenen vastuulla?

Usein viestinnän ammateissa toimivat törmäävät siihen, että huoltajat ovat huolissaan heidän missä heidän lastensa kuvat julkaistaan. Moni tekee vielä sen rajauksen, että ok, jos kuva tulee lehteen, mutta netissä sitä ei saa julkaista. Vastuullisen huoltajan kuuluukin pohtia missä määrin ja millaista materiaalia lapsesta on julkisesti nähtävillä. Samalla kuitenkin omilla sosiaalisen median kanavilla julkaistaan lähes estottomasti omien ja tuttujen jälkikasvun kuvia, videoita ja kommentteja. 


Harkinnanvarainen jalanjälki
Lastenlasten, kummipojan, serkun perheen tai ystävän tyttären kasvua ja kuulumisia on mukava seurata verkon välityksellä, kun välimatkat on pitkät ja tavataan harvoin. Sosiaalinen media mahdollistaa yhteydenpidon todella monipuolisesti. 


Lapsi tai nuori ei välttämättä itse ymmärrä mitä merkitsee oman historian tallentaminen lähes estottomasti verkkoon oman tulevaisuuden näkökulmasta. Onko hyväksi, että kaikki on julkista ja löydettävissä verkosta? Tähän ei ole varmasti yhtä selkeää vastausta. Varmaa on kuitenkin se, että lapsen opastajana digitaaliseen maailmaan tarvitaan aikuista, jotta harkintakyky kasvaa. Mediakasvatusta tältä osin kaipaavat lasten lisäksi myös vanhemmat.


Eikä vanhemmiltakaan tule kieltää iloa julkaista perheensä iloa ja kasvunvaiheita verkossa. Ei lapset välttämättä myöhemmin kaikkea julkaistua materiaalia hyväksy, mutta hyvällä maulla tuotettu digitaalinen jalanjälki voi muodostua yhtä rakkaaksi kuin kirjahyllyssä oleva perhe-albumi. Tärkeintä on noudattaa harkintaa. Kavereiden on muistettava puolestaan kunnioittaa perheen "sääntöjä" siitä miten haluavat jälkikasvuaan verkossa käsiteltävän. Toiset puhuvat lapsistaan vain etunimen ensimmäisellä kirjaimella ja ovat jakamatta heidän kuviaan. Aina asiasta ei tarvitse edes keskustella vaan seuraamalla vanhempien profiilia muodostuu jo selkeä kuva siitä, miten he haluavat lapsensa digitaalisen jalanjäljen muodostuvan. 


Voiko lapsen digitaalisen jalanjäljen tuottamisesta luoda selkeitä ohjeistuksia?

15 elokuuta 2011

Luo mahdollisuuksia - vaikutat lopputulokseen



Haluatko yleisösi toimivan tietyllä tavalla? Tämän voit saavuttaa vain, jos luot toiminnalle valmiiksi jo mahdollisuuksia. Tämän jälkeen vahva tiedottaminen ja houkuttelu haluamaasi toimintaan, niin voit saavuttaa toivomasi lopputuloksen. Hyvänä esimerkkinä on suuret yleisötapahtumat, kuten festarit, joihin toivotaan ihmisten saapuvan julkisilla kulkuneuvoilla tai vielä luontoa tehokkaammin säästävämmin polkupyörällä. Pyörät vievät suht vähän tilaa ja tasaa ruuhkia muihin liikennevälineisiin. 


Harva tulija kuitenkaan valitsee pyörän, jos ei tiedä minne sen voi turvallisesti jättää. Viime viikonloppuna järjestetty Flow otti tämän loistavasti huomioon. Tiedotus aidatusta pyöräparkista hoidettiin hyvissä ajoin ennen tapahtumaa ja moni tulikin paikalle polkupyörällä.






 Kunnon liikennemerkit viestivät tehokkaasti oikean paikan ja pyörät saadaan parkkiin. Toimivaa!

08 elokuuta 2011

Käyttäjälähtöistä viestintää

Ei taida löytyä yhtäkään päivää, jolloin viestinnän ammattilainen ei törmäisi siihen, että lähetettäväksi tarkoitettu viesti vaatii työstämistä, jotta sillä edes teoriassa tavoitettaisiin haluttu kohderyhmä.

Halutut sanomat on kirjoitettu organisaatiolähtöisesti tai ne sisältävät jonkin ammattikunnan jargonia, jota vastaanottajan on mahdotonta ymmärtää. Viestinnän ammattilaisen selkärankaan on iskostuneet tietyt asiat, jotka hän ammentaa joka kerta esiin, kun on lähettämässä sanomaa. Tämä  työkalupakki koostuu seuraavista asioista:



  1. Mieti kohderyhmä
  2. Editoi teksti kohderyhmän kielelle - vastaanottajan on ymmärrettävä sanomasi vaivatta. 
  3. Pohdi parhaat jakelukanavat
  4. Kirjoita viestisi persoonallisesti, vaikuttavasti, ytimekkäästi ja julkaisukanava huomioiden.
  5. Julkaisetko viestisi verkkosivuilla tai sosiaalisessa mediassa: Katso, että  käyttäjä pystyy etenemään haluamallasi tavalla ja helposti, jos sanomasi edellyttää toimintaa. 
Viestinnän tulee olla ensisijaisesti loppukäyttäjälähtöistä, jotta se ymmärretään, vaikuttaa ja saa aikaan haluttua toimintaa.

Puuttuuko perustyökalupakista jotain? Vinkkaa toki.