13 helmikuuta 2011

Miten vaikutan kahvitauolla?

Kahvihetki rytmittää mukavasti työpäivää. Monet haluavat, että se on työasioista vapaata aluetta ja silloin keskustellaan aivan muusta. Usein käy kuitenkin niin, että parhaat ideat syntyvät tauoilla, kun ihmiset lyövät viisaat päänsä yhteen. Miten voi hyödyntää tämä loistava vaikuttamisen paikka, jos oleellisimmasta ei voi keskustella?

Kahvitauoilla keskustellaan monesti siitä, mitä ihmiset tekevät vapaa-ajallaan. Toinen kertoo mitä hyvää ruokaa on laittanut perheen kesken viikonloppuna. Toinen taas kuvailee juuri avattua taidenäyttelyä. Kolmas kertoo uudesta liikuntaharrastuksestaan. Nämä ovat asioita, joista ihmiset ovat vaikuttuneita.

Kahvikupin tyhjennyttyä saattaa kuulua lausahduksia: "Kuulostaa hyvältä, tuota tarvitsee itsekin kokeilla." Tarkkaavainen työyhteisö voi hyödyntää näitä saamiaan tietoja vaikka TyKy-toiminnassaan. Seuraavan kerran työkykyä ylläpitävä toiminta voi ollakin suoraan yhden työntekijän kokeilema asia, kuten taidenäyttely tai lumikenkäily. Näin työyhteisö vastaa aidosti työntekijöiden kiinnostukseen. Mikä sen mukavampaa kuin kokeilla jotain sellaista porukalla, josta yhdellä tai muutamalla työntekijällä on jakaa omia kokemuksiaan ja ohjeita muille.

Näin huomaamatta kahvitauolla ei ole puhuttu työasioista, mutta keskusteluiden sisältö on tuottanut vaikuttavaa toimintaa. Hyvä kiertämään!

2 kommenttia:

  1. Hei, ylipäätään olisi kiva päästä juttelemaan jonkun kanssa kahvitauolle. Nykyisessä työpaikassani ei juuri yhteisöllisiä kahvihetkiä harrasteta. Se on iso menetys yhteisöllisyyden ja hyvien ideoiden syntymiselle!

    t. Hanski

    VastaaPoista
  2. Todella tärkeä näkökulma, että jokaisessa työyhteisössä tuo ei kuulukaan kulttuuriin. Mitä sille voisi tehdä? Osassa on kyse aikatauluista, jolloin on vaikea yhteensovittaa kahvitaukoa. Toisaalta kaikki eivät vain halua tällaista kulttuuria.

    Moni myös tekee työtä yksin,joten mikä silloin vastaukseksi? Voisiko kahvikupin ottaa esimerkiksi tietokoneen ääreen ja viettää aika twitterissä vastauksena #kahvitauko ja jakaa kommentteja muiden kanssa? Pohdittavaa riittää tälläkin alueella. Kiitos kommentistasi.

    VastaaPoista